Aihearkisto: ammunta

Loppuvuoden 2020 toiminta

Kupittaan ampumarata on TSA:n mukaan suljettu 6.1.2021 asti aikuisten harrastustiloja koskevan suosituksen mukaisesti. Kevään tilanteesta riippuen valvotut vuorot saattavat jatkua 12.1.2021, mutta tämä on epätodennäköistä.

Seuratkaa tiedotusta WhatsApp-ryhmässä ja uutiskirjeitä. MPK:n verkkokoulutukseen kannattaa tutustua ja liikkua itsenäisesti esim. luonnossa.

Itsenäisyyspäivän kulkue on peruttu. Hyvää koti-itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta!

Ampumapäivä laitilassa 12.9.

Lauantaina oli mahdollista tutustua isompikaliiperisten aseiden, kuten 9 mm:n pistoolien ja reserviläiskiväärien käyttöön.
Mukaan ilmooittautui kuusi tutustujaa, joille ampumisen varomääräykset olivat jo tuttuja pienoispistoolivuoroilta, mutta ampumakokemusta isommilla kaliipereilla ei vielä monellakaan ollut.

Lähtö Turusta oli yhdeksän maissa, perillä Laitilassa noin 10. Päivä kesti suunnilleen 15:een. Sää suosi, sillä vasta iltapäivästä alkoi ripsiä sadetta.

Pienoispistooli- ja saunavuorot jatkuvat

Kupittaan ampumaradalla pidettävät ohjatut vuorot jatkuvat jälleen tiistaina 14.1.2020.
Raision Temppelivuoren radalle järjestetään yhdistyksen yhteisiä käyntejä aseettomia jäseniä varten.

Viikolla 2 jatkuvat myös saunavuorot Halisissa os. Kouhukuja 5 G, 20540 Turku.
Lisää tietoa sähköpostissa ja WhatsApp-ryhmässä.

Selvennyksiä TuKoResin ampumatoimintaan

TuKoRes järjestää ampumatoimintaa opiskelijoille ja omille jäsenilleen.

Ampumatoimintaan ensimmäisen kerran tulevilta edellytetään voimassaolevan opiskelijakortin esittämistä. Voimassaoleva opiskelijakortti on myös jäseneksi liittymisen vaatimus.

Mikäli opiskelijakorttia et omista, voit hakeutua ampumaharrastuksen pariin esimerkiksi Turun reserviläiset ry:n ja Turun seudun ampujat ry:n kautta.
-Turun reserviläiset ry: https://www.reservilaisliitto.fi/yhdistyspalvelut/yhdistysten_ja_piirien_kotisivut/turun_reservilaiset 
-Turun seudun ampujat ry: https://www.turunseudunampujat.fi/