Jotosjoukkue

Villen jotos 2020

Varapuheenjohtajamme saatua tietää opiskelutoveriltaan Oripäässä järjestettävästä Villen jotoksesta, tarttui saunatoimitsijamme Riku toimeen ja kokosi partion edustamaan TuKoResia. Nelihenkinen partiomme koostui lääkinnän, suunnistuksen, metsästyksen ja yleissivistyksen osaajista, joten lähdimme jotokselle luottavaisin mielin.

Matka alkoi 30.10. Turusta, kun partionjohtajamme poimi osallistujat kyytiinsä. Huolellisen ennakkotiedustelun takia Oripää oli tuttu maaperää ja paikallishistoriaa myöden. Sää oli sumuinen, ja täysikuukin pääsi vain kelmeästi kuultamaan tämän maanpinnalle utuisia lonkeroitaan ulottavan pilven takaa.

Ensimmäinen rastimme oli lähtö, jonne saavuimme hyvissä ajoin, koska “autolle kuitenkin sattuu jotain”. Näin myös tapahtui, sillä apukuskin avatessa ikkunansa liikenteenohjaajalle puhuakseen jäi ikkuna alas. Ikkuna ei enää omin voimin eikä raavaiden reserviläisten avustuksellakaan suostunut nousemaan ylös, joten viileää paluumatkaa välttääkseen tukoressut purkivat oven. Ikkuna saatiin lopulta jeesusteipin avulla pysymään paikoillaan, eikä hetkeäkään liian aikaisin – lähtöön oli enää muutama minuutti. Tässä vaiheessa upseeristomme nautti vielä kahvikupilliset.

Partionjohtajan auton oven kenttäpurku.

Jotoksen ainoat juoksuaskeleet seurasivat, ja partio lähti kohti ensimmäistä varsinaista rastia. Hiki tuli silti, liekö pukeutumisen takia, mutta ainakin tarjettiin.

Rasteilla oli visaisia kysymyksiä suomalaisista yhtyeistä, luonnosta ja maataloudesta sekä autoharrastuksesta ja ensiavusta. Partiomme selvisi näistä helposti. Sen sijaan minkäänlaista asioiden heittelyä vaativat rastit eivät niin helposti sujuneetkaan. Lopulta pääsimme maaliin ja saimme kunniakirjan sekä kananmunia (!). Koitti makkaranpaiston aika. Saunaan ei valitettavasti päässytkään.

Jokainen partio sai kunniakirjan ja tiu’un munia.

Paluumatkalla kävimme vielä Oripään lentokentän kautta. Myöhemmin saimme kuulla voittaneemme. Voittajille on luvassa ainakin kiertopokaali.

Ensi vuonna jotos olisi 29.10. Saadaanko silloin useampi partio tukoressuja? Vaikka viemään seuraavatkin sijat tai tarjoamaan toisilleen vastusta?

Vastaa