TuKoRes täytti 45 vuotta!
Juhlaraportti |
Juhlalehti |
Yleistä |
Seppeleenlasku |
Juhlapaikka |
Ilmoittautumisohjeet |
Ruoka- ja juomalista |
Aiemmat vuosijuhlat
Juhlaraportti
Turun Korkeakoulujen Reserviläiset ry:n 45-vuotisjuhla lauantaina 3.11.2006.
Yhdistyksen kauan odotettua ja pitkään valmisteltua vuosijuhlaa vietettiin marraskuun alussa
asiaankuuluvin monipuolisin juhlamenoin. Edellisestä vuosijuhlasta olikin ehtinyt kulua jo päivälleen viisi
vuotta. Ohessa seuraa katsaus juhlapäivän tapahtumiin.
Seppeleenlasku ja iltajuhlan alku
Marraskuun kolmas päivä valkeni aurinkoisena ja ajankohta huomioon ottaen poikkeuksellisen lumisena.
Merkkipäivän juhlallisuudet alkoivat sotiemme sankarivainajien muiston kunnioittamisella. Suomen lipulla
ja yhdistyksen sinivalkoisella tornilipulla vahvistettu seppelepartio laski nimittäin puolen päivän
aikaan muistoseppeleen Katariinan hautausmaan sankarimuistomerkille. Auringonpaisteessa hohtava tuore
lumi ja hiljainen hautausmaa tarjosivat mieliin jäävät puitteet tällä kauniille tilaisuudelle.
Sankarimuistomerkiltä poistumisen jälkeen alkoikin valmistautuminen illalla kello 19 Turun Upseerikerholla
pidettävää iltajuhlaa varten.
Marraskuisen talvi-illan hämärtyessä Upseerikerho alkoi täyttyä iltajuhlan osallistujista. Paikalle oli
saapunut tarkalleen viisikymmentä henkeä, mukaan luettuna Turun ja Porin sotilasläänin sekä Saaristomeren
Meripuolustusalueen komentajat. Edellytykset onnistuneelle tapahtumalle olivat täten erinomaiset. Juhla
alkoi täsmälleen akateemisen vartin verran myöhässä, jolloin Suomen lippu ja yhdistyksen lippu saapuivat
Maamme-laulun säestyksellä sisään saliin. Tämän jälkeen illan isäntä Janne Valtonen toivotti osallistujat
tervetulleiksi. Seuraavaksi laulunjohtajana toimiva Petri Toiviainen johdatti yleisön akateemisen laulun
saloihin ensimmäisen snapsilaulun muodossa.
Tervehdysten vastaanotto
Juhlatervehdysten esittämisen aloitti Turun ja Porin sotilasläänin komentaja eversti Turkka Heinonen.
Tervehdyspuheensa lopuksi hän lahjoitti yhdistykselle sotilasläänin arvokkaan pöytästandaarin. Näin TuKoResista
tuli yksi harvoista yhdistyksistä, jolla on hallussaan peräti kaksi sotilasläänin pöytästandaaria (vrt. 40-vuotisjuhlat).
Standaareilla yhdistystä muistivat myös Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri sekä Vehmaan - Lokalahden reserviläiset.
Rahalahjoituksella yhdistyksen toimintaa tukivat Suomen Reserviupseeriliitto sekä vanha TuKoRes-aktiivi Juha Parkkonen,
jonka antama lahjoitus käytetään yhdistyksen ampumatoiminnan edistämiseen. Sotaveteraaneille lahjoituksensa antoivat
puolestaan Turun yliopiston ylioppilaskunta sekä Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisten opiskelijajärjestöjen
etu- ja yhteistyöjärjestö Hybridi. Tervehdyskirjeillä yhdistystä muistivat Porin prikaati, Varsinais-Suomen maanpuolustuspiiri,
Varsinais-Suomen reserviläispiiri, Varsinais-Suomen sotaveteraanipiiri, Helsingin seudun Reserviläispiiri,
Åbo Akademis Studentkår sekä Turun Lääketieteenkandidaattiseura.
Turun Reserviupseerit lahjoitti yhdistykselle Mannerheim-linjan vaiheita käsittelevän teoksen. Nestemäisillä lahjoilla
yhdistystä (ja ennen kaikkea sen hallitusta) muistivat Akateeminen maanpuolustusyhdistys ARU Helsingistä,
Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex , Turun yliopiston politiikan tutkimuksen klubi sekä
Index - yhteiskuntatieteet ja kasvatustieteet. Lisäksi yhdistyksen kirjasto sai haltuunsa Indexin mainion
Laulux - laulukirjan sekä P-klubin mieskalenterin. Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta tervehti yhdistystä
maastoretkeilyyn sopivalla eväskorilla. Omaperäisimmästä lahjasta vastasi ehdottomasti Turun yliopiston
Varsinaissuomalainen Osakunta, joka lahjoitti yhdistykselle osakunnan väreillä koristellun maihinnousukengän.
Opiskelijain Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Aaro Mäkelä korosti tervehdyksessään TuKoResin jäsenten aktiivisuutta
niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. TuKoResin aktiivisuutta painotti tervehdyksessään myös
Turun maanpuolustusyhdistysten yhteistyötoimikunnan edustaja. Lukuisten tervehdysten ja huomionosoitusten seurauksena
me kaikki jäsenet olimme luonnollisesti hyvin ylpeitä yhdistyksestämme.
Ruokailua, juhlapuheita ja palkintojenjakoa
Seuraavaksi päästiinkin nauttimaan Upseerikerhon kuuluisan noutopöydän antimista. Ruoka osoittautui jälleen kerran
erinomaiseksi ja monet joutuivatkin löysäämään vyötä illan kuluessa. Yhdistyksen puheenjohtaja Kimmo J. Niemi toi
tervehdyksessään esille ilonsa yhdistyksen saamista lukuisista huomionosoituksista ja uskoi tämän innostavan jäseniä
aktiiviseen toimintaan opiskelevan sukupolven parissa myös tulevina vuosina.
Illan tärkeimpänä ohjelmanumerona oli Maanpuolustuskoulutus ry:n toiminnanjohtajan Pekka Majurin pitämä juhlapuhe.
Hän esitti mielenkiintoisen katsauksen käynnissä oleviin laajoihin lainsäädäntöhankkeisiin, joilla tulee seuraavien
vuosien kuluessa olemaan merkittävä vaikutus vapaaehtoisen maanpuolustustyön kehitykseen. Erityisesti MPK ry:n rooli
tulee tehtyjen uudistusten seurauksena kohoamaan merkittävästi nykyisestä.
Pääruuan ja lyhyen jaloittelu- sekä juomatankkaustauon jälkeen siirryttiin ansioituneiden jäsenten palkitsemisiin.
Reserviupseeriliiton liittohallituksen varapuheenjohtaja Matti Ankelo jakoi RUL:n hopeisen ansiomerkin Heikki Mäkitalolle
ja pronssiset ansiomerkit Johanna Metsäpellolle, Petri Toiviaiselle ja Rauno Varjoselle. Kauppa- ja teollisuusministeriön
hallintojohtaja Hannes Aulu jakoi puolestaan vapaaehtoisen maanpuolustustyön hopeisen ansiomitalin Mikko Savelalle.
Lopuksi yhdistys muisti pitkäaikaisia aktiivijäseniään Mika Koivusta ja Kari Ruuttia yhdistyksen pöytästandaareilla.
Kahvi ja Gaudeamus Igitur
Jälkiruuan ja kahvin yhteydessä puheenjohtaja julkisti yhdistyksen TuKoRes-lehden nimikilpailun lopputuloksen.
Voittajaksi selviytyi "Tuliannos" - niminen ehdotus. Nimen todettiin kuvaavan erinomaisella tavalla yhdistyksen lehden
iskevää ja kompaktiin kokoon tiivistettyä ulkoasua ja sisältöä. Voittaneen ehdotuksen tekijä Matti Hollberg oli
valitettavasti estynyt saapumasta itse juhlaan, mutta nimikilpailun palkinto luovutettiin hänelle myöhemmin.
Juhla jatkui miellyttävän yhdessäolon ja erilaisten snapsilaulujen muodossa. Punssin yhteydessä päästiin myös
harjoittamaan hieman akateemista laululeikkikulttuuria. Jälkiruuan jälkeen päästiin seuraamaan pitkän linjan
TuKoRes-aktiivi Mikael Montosen valmistamaa multimediaesitystä yhdistyksen viime vuosien vaiheista. Hauskat kuvat
niin maalta, mereltä kuin ilmasta osoittivat, että tukoressut ovat olleet monessa mukana ja toivottavasti sama innostava
tahti tulee jatkumaan myös tulevina vuosina.
Kaikki hauska päättyy aikanaan ja puolen yön tietämissä oli tullut aika laittaa päätepiste iltajuhlalle. Akateemisten perinteiden
mukaisesti viimeisenä ohjelmanumerona ennen lippujen poistumista laulettiin vanhin ja perinteikkäin ylioppilaslaulu Gaudeamus Igitur.
Juhlayleisön alkaessa tehdä lähtöä jatkoille iltatilaisuuden organisoinnista vastannut vuosijuhlatoimikunta saattoi jo todeta,
että juhla oli onnistunut erinomaisella tavalla ja yhteistyö Turun Upseerikerhon kanssa oli jälleen kerran sujunut
saumattomissa merkeissä.
Jatkot Sotkussa
TuKoResin merkkipäivän vietto ei suinkaan vielä päättynyt iltajuhlaan vaan valtaosa yleisöstä siirtyi seuraavaksi Sirkkalan
kasarmialueen laidalla sijaitsevaan vanhaan sotilaskotiin, joka toimii nyttemmin opiskelijoiden "Sotku" -nimisenä juhlatilana.
Jatkojen organisoinnista vastannut Johanna Metsäpelto oli tehnyt hyvää työtä ja juhlatunnelma jatkui korkeana. Tilaisuuden
aluksi kohotettiin Finlandia-hymnin säestyksellä perinteikäs malja isänmaalle. Tämän jälkeen juhlinta jatkui hyvän ruuan ja
juoman merkeissä pitkälle aamuun saakka. Innokkaimmat sissit poistuivat paikalla vasta aamukuuden maissa.
Yhdistyksen vuosijuhla toi varmasti kaikille osallistujille kaivattua piristystä syksyn harmauteen ja valoi uskoa yhdistyksen
tulevien vuosien toimintaa kohtaan. Vuosijuhlaraportti voidaankin kätevästi päättää seuraaviin Gaudeamus Igitur -
laulun sanoihin: / Vivat nostra societas, Vivant studiosi / Crescat una veritas, Floreat fraternitas, / Patriae prosperitas / .
Petri Toiviainen
vuosijuhlatoimikunnan puheenjohtaja
TuKoRes-lehden juhlanumero
|
TuKoRes-lehdestä julkaistiin 45-vuotisjuhlien teemanumero 4/2006. Tutustu lehteen
klikkaamalla viereistä kuvaa.
|
|
Yleistä vuosijuhlista
|
Turun Korkeakoulujen Reserviläiset ry:n toimikausi huipentuu perjantaina 3.11.2006,
jolloin yhdistys viettää 45-vuotisjuhlaansa. Juhlapaikkana toimii Turun Upseerikerho
(vanha Sirkkalan kasarmi, Kaivokatu 12). Tilaisuus alkaa kello 19 ja pukukoodina on
juhla- tai tumma puku sekä suuret kunniamerkit.
Kaikki jäsenet aveceineen ovat sydämellisesti tervetulleita!
Tulossa olevasta vuosijuhlasta tiedotetaan tarkemmin syksyn aikana niin sähköpostin,
näiden www-sivujen kuin myös yhdistyksen lehden välityksellä. Vuosijuhlan järjestelyistä
vastaa erityinen vuosijuhlatoimikunta, johon kuuluvat Petri Toiviainen, Janne Valtonen,
Mikael Montonen, Johanna Metsäpelto, Tuuli Tuomisto, Pasi S. Miettinen ja Rauno Varjonen.
Kaikki tapahtumaa koskeva palaute otetaan mielellään vastaan ja sen voi lähettää toimikunnan
puheenjohtajalle Petri Toiviaiselle (pettoi at utu.fi).
|
Kuva: Jouni Marttila 3.11.2001.
|
Nähdään marraskuussa!
Terveisin,
vuosijuhlatoimikunta
Seppeleenlasku Katariinan hautausmaalla
|
Yhdistys kunnioittaa sankarivainajien muistoa laskemalla seppeleen Yo-kylän
keskellä sijaitsevan
Katariinan hautausmaan sankarihaudoille perjantaina 3.11.
Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin, mutta tapahtuma tullaan joka tapauksessa
järjestämään puolen päivän aikaan.
Katso Katariinan hautausmaan pohjapiirros (pdf).
|
Kuva: Jouni Marttila 3.11.2001.
|
Juhlapaikka
Ilmoittautumisohjeet
|
Illalliskortin hinta on 45 euroa yhdistyksen jäsenille ja heidän aveceilleen sekä 50 euroa yhdistyksen
ulkopuolisille osallistujille. Maksun voi suorittaa yhdistyksen tilille Ålandsbanken 660100 - 01023456.
Maksu tulee suorittaa viimeistään 18.10. Merkitse maksaessasi tekstikenttään osallistujien nimet.
Pyydämme myös ilmoittamaan osallistujien nimet sekä ruokaan liittyvät seikat (mahdolliset allergiat,
kasvisruokavalio) ja haluamanne ruokajuoman (olut, siideri, valkoviini, punaviini, alkoholiton tarjoilu)
juhlatoimikunnan puheenjohtajalle Petri Toiviaiselle joko sähköpostilla (pettoi at utu.fi) tai puhelimitse
(040 563 6714, klo 15 jälkeen) 18.10. mennessä.
Lisäksi toivomme, että osallistuvien yhdistysten ja yhteisöjen edustajat ilmoittavat juhlatoimikunnan
puheenjohtajalle 18.10. mennessä, haluavatko he esittää edustamansa tahon tervehdyksen vuosijuhlassa.
|
Kuva: Jouni Marttila 3.11.2001.
|
Illan ruoka- ja juomalista
Illalliskortin hintaan sisältyvä ruoka- ja juomalista on seuraavanlainen:
ALKURUOKA (noutopöydästä):
- savukalaterrineä, tilliperunoita
- graavattua merilohta
- marinoituja silakkapihvejä, ruohosipulimajoneesia
- fetajuustosalaattia
- katkarapusalaattia
- tomaatti-punasipulisalaattia
- paahtopaistia, marinoituja kasviksia
- Talon leipä ja voi
PÄÄRUOKA (noutopöydästä):
- Porsaan ulkofileetä, kermakastiketta,
- lihapyöryköitä,
- kasvisgratiinia ja kermaperunoita
JÄLKIRUOKA (noutopöydästä):
- kahvi/tee/mehu ja Upseerikerhon juhlakakkua
Ruoka-allergiat ja kasvisruokavalio otetaan luonnollisesti huomioon.
Pyydämme ilmoittamaan näistä seikoista juhlatoimikunnalle (pettoi at utu.fi).
JUOMAT:
- ruokajuomina vesi ja maito
- alkumalja
- kaksi snapsia
- punssi
- yksi olut/siideri/viini
Mikäli haluatte alkoholittoman tarjoilun, pyydämme ilmoittamaan tästä vuosijuhlatoimikunnalle (pettoi at utu.fi).
Upseerikerholta voi ostaa myös omia juomia.
Materiaalia aiemmista vuosijuhlista
|
45-vuosijuhlia odotellessasi tutustu aikaisempien vuosijuhlien materiaalehin.
|
Kuva: Jouni Marttila 3.11.2001.
|